Viikkojen 12 ja 13 musiikit

Kokeillaan vaihteeksi tällaista ideaa, ettei tarvi koko aikaa olla tekemässä uusia postauksia musiikista.

1.4. lähtien sitten taidan tehdä kerran kuukaudessa postauksen kuunnelluista levyistä, niin ei motivaatio mee ihan kokonaan siihen, et tänne pitää koko ajan olla päivittelemässä jotain.

Levyjä, joita ei löydy mistään suoratoistopalvelusta:

  • Dååth – Futility
  • Cancer – Black Faith
  • Judas Priest – Jugulator
  • Judas Priest – Demolition

Viikko 12

Maanantai 18.3.

Tiistai 19.3.

Keskiviikko 20.3.

Torstai 21.3.

Perjantai 22.3.

Lauantai 23.3.

Sunnuntai 24.3.

Viikon 11 musiikit

Tällä kertaa kokeillaan jotain uutta, ja eritellään viikon aikana kuunnellut musiikit päivän mukaan omiksi sivuikseen. Ehkäpä jotain muutakin tulee myöhemmin, kuten esimerkiksi lyhyet arviot levyistä tai jotain muuta vastaavaa.

Mutta nyt itse asiaan. Artikkelin sisältö löytyy alta.

Maanantai 11.3.

Viikon 10 musiikit

Kaikki tämän viikon aikana kuuntelemani levyt löytyy tästä, ja levyjen kansikuvat toimivat linkkeinä Spotifyyn. Poikkeuksina The Project Hate MCMXCIX:n Cybersonic Superchrist, Venomin Metal Black ja Biohazardin Biohazard joita ei löydy mistään käytössäni olevasta suoratoistopalvelusta. RevCon kansikuva vie YouTube -soittolistalle, koska kyseistä levyä ei löydy Spotifysta.

Viime viikon musiikit (viikko 9)

photography of a woman listening to music

Nyt kun pitää keksiä mahdollisimman paljon käyttöä mun mahottoman kokoiselle kotisivutilalle, niin sama kai sitten laitella näitä kuunneltuja levyjä kaikkien ihmisten pällisteltäväksi… Olisihan mulla näille omakin bloginsa olemassa, mut ei jaksa alkaa säätämään ensin kuvia tänne ja sen jälkeen linkittää sinne.

Alla siis ainakin suurin osa levyistä, jotka tuli viime viikon aikana kuunneltua. Kaikki muut, paitsi Mechinat, löytyy suoratoistopalveluista.